Oon kyllä aikalailla onnesta soikeana...

Mulla on maailman kaunein sormus, juuri sellainen mistä olen jo pitkään haaveillut. En oikein edes osaa olla nyt tuon sormeni kanssa, en tiedä mihin sen laittaisin. Ja miehelle se sormus sopii NIIN hyvin, niin hyvin.

Mutta ehkä kaikista parasta tässä on se että mies tuntuu myöskin olevan ihan innoissaan tästä jutusta.

Hääpäivää ei olla edelleenkään sovittu, ehdotin sitä 4.4. ja miehelle se kuulemma "sopii ihan hyvin". Toisaalta olisi ehkä kivempi naida vasta kesäkuussa.

Olen miettinyt (tai oikeastaan pidän sitä tässä vaiheessa jo itsestään selvänä asiana) että pyydän tätiäni, joka on pappi, vihkimään meidät. Kirkonkin olen periaatteessa miettinyt valmiiksi. Tosin siinä on kaksi vaihtoehtoa jos jompaakumpaa ei enää saakkaan haluttuna päivänä. Jomman kumman luulisi olevan vapaana.

Eilen lähetettiin kuvaviestinä tieto kihlauksesta mun vanhemmilleni ja niiin ihanaa miten iloisena äiti soitti sen jälkeen. Ja tänään soittivat isovanhemmat kun tieto oli levinnyt niille. Kuulemma niin iloisia uutisia että tuli oikein hyvä mieli. Kyllä tuntuu mukavalta että meistä välitetään näin paljon. Että tulee hyvä mieli tuollaisesta. (tosin nyt aloin miettiä pitäisikö ne isovanhemmatkin nyt sitten kutsua häihin....)

Sitten muihin asioihin. Meillä oli kavereiden kanssa pikkujoulut perjantaina. Olen pitkään jo miettinyt että yksi noista hyvistä ystävistä taitaa olla enemmän kiinnostunut tytöistä ja nyt perjantaina tytsy lopultakin tunnusti (ja mulle henkilökohtaisesti nimenomaan) että asia tosiaan on vähän niin. Sillä oli ollut suhde yhden naisen kanssa, tosin nyt ovat jo eronneet ja kuulemma se on nyt taakse jäänyttä elämää, hän haluaa olla normaali, saada lapsia ja muuta.

Koitin parhaani mukaan rohkaista tekemään niinkuin hyvältä tuntuu. Että kyllä kaikki järjestyy ja ihmiset hyväksyvät ja tottuvat vähitellen. Hmm... Mutta en tiedä... Toivon tosiaan että sain edes vähän rohkeutta valettua.