Meillä on ollut yhden ystävän kanssa täysin vedenpitävä teoria miehistä ja piereskelystä. Tai siis miesten piereskelystä verrattuna naimisiinmenohalukkuuteen. Laajojen tutkimusten perusteella poikkeuksetta tulos on ollut että pierevä mies ei kosi. Tätä suurta viisautta olemme myös koittaneet levittää laajempaan tietoisuuteen naisten keskuudessa. Valitettavasti omat miehemme piereskelevät.

Nyt on ilmaantunut poikkeus. Me mennään naimisiin.

"Kosinta" oli seurausta noista perjantai-illan henkevistä keskusteluista ja tapahtui muutamaa minuttia yli neljä yöllä. Eikä mitenkään erityisen romanttisesti. Todellakaan. Mutta mies lupasi tehdä sen uudelleen myöhemmin ;D.

Olin oikeastaan ihan varma että se aamulla peruu koko jutun, mutta ei sinne päinkään. Mentiin ostamaan jo sormuksiakin mutta liikkeessä oli ihan hermeettinen ruuhka ja olisi pitänyt ottaa vuoronumero. Mies sanoi ettei tosiaan meinaa mennä kihloihin millään vuoronumerolla. Niinpä yritetään uudelleen ensi lauantaina, vasta. Millä maltan odottaa. Ja millä voin olla kertomatta kaikille. Mies on kyllä kertonut jo kaikille kavereilleen mutta musta jotenkin tuntuu etten uskalla kertoa, että jos kerron niin joku menee pieleen.

Saan kuulemma sellaiset häät kuin haluan. Tai no, ilmeisesti en saa koska en haluaisi ollenkaan vieraita, kirkkoon ainakaan mutta kaikki miehen kaverit ovat kuulemma tulossa. Luulen kumminkin että tästä voidaan vielä neuvotella. Ja ehkä vanhemmat on pakko kutsua. Mutta yllätyin taas siitäkin, kun luulin että ilman muuta mentäisiin maistraatissa naimisiin kun mies ei kuulu kirkkoon. Mutta ei, saan kirkkohäät jos haluan. Vaikka sen ukon sitten ilmeisesti pitää sen takia liittyä kirkkoon.

Ihan uskomatonta kyllä koko juttu.